top of page
Search
  • Writer's pictureMaija Ilmoniemi

RecoTech Finland – rakennus- ja teknologia-alan kansainvälinen suurtapahtuma

Rakasta sitä mitä teet, niin saat takuuvarmasti tehdä sitä mitä rakastat. Olen elävä esimerkki siitä, miten heittäytyminen koko sydämellä työhönsä ja jokaisen pienimmänkin asian tekeminen kuin ne olisivat maailman hienoimpia ja tärkeimpiä asioita poikivat peräjälkeen uusia mahdollisuuksia.


Olen hyvin onnekas, että olen saanut tämän kamalan koronavuoden päätteeksi paljon upeita työkeikkoja – mutta siihen on itsellänikin iso osa: paneutuminen ja jatkuva halu kehittyä huomataan, sillä ne takaavat laadukkaan jäljen. Olen niin kiitollinen luottamuksesta, joka minulle kerta toisensa jälkeen lasketaan!


Marraskuun puolivälissä 2020 oli yksi syksyn haastavimmista keikoistani: kansainvälinen kahden päivän virtuaalitapahtuma, RecoTech 2020. Monikameratuotanto, yhteensä 16 tuntia suoraa lähetystä, n. 50 puhujaa ympäri maailman USA:ta ja Kanadaa myöten ja parhaimmillaan jopa kymmenien tuhansien yleisö!


On itselle todella palkitsevaa huomata miten vuosien varrella tehty työ on kehittänyt itseäni ammattilaisena ja erityisesti rakentanut varmuutta tekemiseeni. Vaikka tämäkin keikka oli todella haastava, se oli minulle helppo, sillä tiesin voivani uskaltaa luottaa osaamiseeni, kykyihini ja itseeni. On ihanaa havaita itse miten vahvuus ja varmuus kehittyvät vuosien varrella niin, että – kuten esimerkiksi tällä keikalla – saatan vain keskittyä nauttimaan jokaisesta hetkestä.


Jos siis nyt painit epäuskossa itseesi ja kykyihisi, usko kun sanon, että pienin askelin, heittäytymällä pieniinkin juttuihin ja antamalla parhaasi usko kasvaa vähitellen; kuten tuloksetkin!


Olen myös kovin kiitollinen siitä, että eri toimijat ovat tänä syksynä ymmärtäneet virtuaalitapahtumien ja suorien lähetysten mahdollisuudet. Nämä tapahtumat ovat minunkin, pienen alan tekijän ammattilaisen elämänlanka näiden vaikeiden aikojen läpi – ja aivan varmasti tulevaisuudessakin suurin osa niitä rakkaita töitä, joita saan tehdä!






Kuvat: Alexandra Jokinen

bottom of page