täältä tulen. 

Elämäni muuttui sillä hetkellä, kun tajusin, että mahdollisuutta ei voi menettää. Alkoi uskomattomin seikkailu, joka opetti yhden asian: se, joka tarttuu toimeen ja hyppää rohkeasti, voi vain voittaa. Jokainen häviö ja epäonnistuminenkin on voitto, sillä ne kertovat siitä, että onpahan

tullut elettyä. 

Tarinani on sellainen sitkeydestä.

Lue alta elämäni aikajanasta, kuinka kaikki on kulkenut.

Jos haluat vielä cv:ni tarkemmista työtehtävistäni, ota minuun yhteyttä, ja lähetän sen sinulle.

 Elämäni aikajana. 

WhatsApp Image 2018-05-06 at 10.34.24_ed

Synnyin.

1981

Kauan en kapalossa viihtynyt. Ensin opin laulamaan, sitten puhumaan, ja ah, kun sain jalat alleni, se oli menoa.

aikajanakuva2.jpg

Sello.

1987

6-vuotiaana sain käteeni sellon. Siitä tuli paras ystäväni vuosiksi.

WhatsApp Image 2018-05-06 at 10.34.25_ed

Kouluun.

1988

Elämäni muuttui, kun tapasin Raija-openi. Hän tutustutti minut kirjoittamiseen ja teatteriin. Luovuuttani tuettiin valtavasti kouluaikojeni keskeisimpinä vuosina

Liike.

1980–90-luvut

​Lapsena muutimme paljon paikasta toiseen. Uusiin paikkoihin asettuminen ja porukoihin sopeutuminen on paras lahja, jonka olen saanut: se teki minusta sosiaalisen ja sopetutuvaisen. Se on myös tehnyt minusta ihmisen, joka tarvitsee liikettä ja uusia haasteita elämään jatkuvasti. 

aikajanakuva4.jpg

Vaihto-oppilas.

1998

​Vietin vuoden vaihto-oppilaana Las Vegasissa Yhdysvalloissa. Mikään ei ollut sen jälkeen entisensä; minusta tuli kansainvälinen ja itsenäinen nuori aikuinen. Veri alkoi vetää maailmalle.

Ylioppilas

2000

Oppilaskunnan puheenjohtajana kirjoitin ylioppilaaksi Jyväskylän Normaalikoulusta.

Eka työ radiossa.

2001

Opiskelu Jyväskylän kristillisen opiston viestinnän linjalla auttoi minua saamaan ensimmäisen työni radiossa. Legendaarinen Radio City ja aamuohjelman apulaistuottajan tehtävät odottivat!

Education Books Bookshelfs

Valtiotieteiden ylioppilas.

2002

Valtiotieteellisen tiedekunnan ovet viestinnän laitoksella Helsigin yliopistossa aukesivat! Siihenastisen elämäni kovin suoritus, sillä vain 4% hakijoista sai opiskelupaikan.

31957209_10156056576424457_2307003075585

Valtiotieteiden maisteri.

2005

Valmistuin ennätysajassa Valtiotieteiden maisteriksi. 

637A6857-E892-46A3-8A6A-4A66306D3CA7.jpe

Yrittäjäksi.

2007

Hetken valmistumisen jälkeen viestintätoimistomaailmassa työskenneltyäni perustin vain 26-vuotiaana oman viestintäyrityksen, Paraplyn. Parhaimmillaan se työllisti viisi ihmistä.

Kirjailijaksi.

2009

Yrittäjyys oli opettavainen ja kiehtova matka, niinpä kirjoitin kirjan opiksi muille kaltaisilleni.

bild.jpg

Käännekohta.

2012

Tajusin, että luovuus sisälläni ja halu olla itsenäinen artisti olivat niin suuret, että jätin yritykseni ja hyppäsin tyhjän päälle. Aloin bloggariksi Hidasta elämää -sivustolla ja kerroin muutostarinaa uudesta alusta. Vuotta myöhemmin starttasin oman blogini MaiLfen.

20140315-105848.jpg

Teatterikorkeakoulu.

2012

Pääsin 2012 myös Teatterikorkeakouluun opiskelemaan näyttelijäntyön perusopintoja.

aikajanakuva7.jpg

Ruotsi.

2012

Samaan syssyyn, käännekohtieni vuonna 2012 muutin myös Ruotsiin ja työskentelin ruotsalaisessa media-alan yrityksessä.

300px-Flag_of_Norway.png

Norja.

2014

Alkoi elämäni hurjin seikkailu: muutin pieneen kalastajakylään ja aloin tyoskennellä kalastajan apulaisena.

nettisivu-0815.jpg

Freelancer.

2015

Palasin Suomeen ja jatkoin jo 2012 perutamassani yrityksessä freelancerina media-alalla, tv-tuotannoissa, juontajana ja some-experttinä sekä ääninäyttelijänä ja dubbaustöissä.

img_3662.jpg

Onnettomuus.

2016

Jalkani pamahti pahasti, ja polvivamma leikkauksineen kaatoi minut sänkyyn kuukausiksi. Jouduin pysähtymään.

Kuopio.

2017

Pysähtyminen on edellytys liikkeeseen. Minut stoppi sänkyyn auttoi ymmärtämään, että omia rajojaan on rikottava kerta toisensa jälkeen. Minulle rajat tarkoittivat tuolloin maantieteellisiä: muutin työn perässä Helsingistä Kuopioon. Näin mahdollisuuden kehittyä rakastamassani työssä aamujuontajana ja toimittajana.

IMG_0031.jpg

Helsinki.

2018

Sitten koitti aika palata takaisin kotiin Helsinkiin, kun sain kutsun jatkaa töitä Radio Suomessa juontajana, toimittajana ja tuottajana. 

Freelancer

2020

​Voidakseni loistaa kanssasi parhaalla tavalla, vuosi 2020 toi uuden suunnan, ja palasin taas yrittäjäksi ja freelanceriksi. Juonnan radiossa, tapahtumissa, tv:ssä ja kirjoitan syksyllä 2020 ilmestyvää kirjaani – vain muutamia mainitakseni.  

Tulevaisuus.

?

Mitä mielenkiintoista seuraavaksi, se on kysymys, jota uteliaana kannan mielessäni koko ajan.

AJATUS MUUTOKSESTA.

”Joskus koko elämä mahtuu yhteen päivään. Joskus se on arvaamaton. Se haastaa meitä jatkuvaan muutokseen. Joskus voimme kontrolloida muutoksen itse, joskus meillä ei ole siihen mitään valtaa. Mutta kun muutos tapahtuu, siihen on sopeuduttava, jos aikoo selviytyä.”

 

maija@ilmoniemi.com

+358 40 5133781

©2020 

  • Instagram Social Icon
  • Facebook Social Icon
  • LinkedIn Social Icon
  • Twitter Social Icon
  • YouTube