top of page

Uteliaisuus on urani ohjus.

DSC_0459.jpg

Olen yhden naisen bändi: käsikirjoitan, juonnan, esiinnyn, tuotan ja taidan tekniikan – ovathan nämä nettisivutkin kätteni jälkeä! Olen sanan ammattilainen, onpa sen lopullinen ilmaisumuoto sitten kirjoitettu, puhuttu tai esitetty. Hallitsen nuo erilaiset tavat – ja juuri se monipuolisuus tekee itselleni tekemistäni töistä niin mielenkiintoisia: kuinka laittaa sana koskettamaan eri ilmaisumuodoilla!

Olen valtavan utelias oppimaan ja kokemaan uutta. Vaalin ja kehitän laaja-alaista osaamistani. Kun osaa eri asioita, ja on kiinnostunut monesta, voi osaamista myös yhdistellä ainutlaatuisin tavoin.

 

Työ on minulle elämäntapa ja sen mukana olen valmis mukautumaan moneen uuteenkin tilanteeseen. Työskentely niin pienenä freelancer-yrittäjänä kuin isossa julkisen palvelun mediassa – ja kaikkea siltä väliltä – ovat opettaneet minulle erilaisia näkökulmia tarkastella työtä. Tämä näkyy kaikessa tekemisessäni.  

En olekaan urautunut putkeen, vaan työskentelen tarvittavalla tavalla kunkin tehtävän mukaan: joko osana isompaa organisaatiota tai itsenäisenä yrittäjänä. Tällä hetkellä työskentelen freelancerina.

MONIPUOLISUUS

ON AINUTLAATUISTA OSAAMISTA.

"Toivon, että minun merkitykseni sinulle olisivat sanat, joilla kosketan. Paras taitoni on saada sinut pysähtymään; pistää pohtimaan ja oivaltamaan.

–Maija Ilmoniemi

Tuoreimmat kuulumiseni työkentältä voit lukea

Ämmä in äksön -blogistani.

Katso tästä, millaisia asioita olen muun muassa saanut aikaan.

RecotechNovember 2020_Pictures by Alexan
JUONTAJA

RecoTech 2020

Kaksipäiväinen kansainvälinen rakennusalan virtuaalitapahtuma.

Maijajuontaa2.JPG
JUONTAJA

WLH Awards

Kansainvälinen World Luxury Hotel Awards -palkintogaala Rovaniemellä Santaparkissa. 

KoSI-valmis-valkoinen-facebook_Facebook.
TOIMITTAJA

KoSi Talks

Keskusteluohjelma perustamalleni sinkkujen ja yksinelävien yhteisölle.

Lapsettomuus1.jpg
TOIMITTAJA

Lapsettomuus

Lähdin lapsettomuusklinikalle hedelmälisyystestiin. Miten yli 30-vuotiaat tekevät lapsia?

teemumaija.jpg
TOIMITTAJA

Miksi pitää nauraa?

Tapasin stand up -koomikko Teemu Vesterisen ja aloimme nauraa.

IMG_6694.jpg
TV

Voice of Finland

TVOF-ohjelmassa työni on olla tähtivalmentajien sparraaja ja assistentti.

Lue lisää
9789511352648_edited.jpg
KIRJAILIJA

Yksinäinen 

Make this yours. Add images, text and links, or connect data from your collection.

gene-jeter-kcV7BxcVtU4-unsplash.jpg
ÄÄNINÄYTTELIJÄ

Suunto

Englanninkielinen spiikkaus.

Savolaiseliölaji
ÄÄNINÄYTTELIJÄ

Savolaiseliölaji

Äänen ja tekstin ilottelu luontodokumenttien henkeen.

ASMONLINE20-TuulaYlikorpi-6217.jpg
JUONTAJA

Assembly Online 20

E-urheilun ja pelaamisen klassikkotapahtuma, juontajana online-tv-lähetyksessä.

LIB-88.jpg
JUONTAJA

Naistenpankki

Naistenpankin ja LIB Ladies in Business -verkoston hyväntekeväisyysgaala.

IMG_0009.jpg
TOIMITTAJA

Alastomuus

Menin alastonkuvaukseen ja pohdin, miksi alastomuus hävettää – tai panettaa.

Jack Sparrow
TOIMITTAJA

Jack Sparrow

Tapasin Jack Sparrow -imitaattorin. 

Töissä hautaustoimistossa
TOIMITTAJA

Hautaustoimisto

Menin työharjoitteluun hautaustoimistoon. 

ug.jpg
VIESTINTÄ JA MEDIA

Urheilugaala

Toimin Urheilugaalassa viestintäpäällikkönä. 

Lue lisää
978-952-14-1368-1_Uuden_yrittajan_kasiki
KIRJAILIJA

UYKK

Kirjani yrittäjyydestä.

Lue lisää
gene-jeter-kcV7BxcVtU4-unsplash.jpg
ÄÄNINÄYTTELIJÄ

Lidl

Suomenkielinen spiikkaus

copy-mailife-banneri-logo-fabada-885-873
KIRJAILIJA

MaiLife-blogi

Blogini MaiLife. 

46CFEA31-C959-4BF5-B28E-4E25D1558E42.jpe
JUONTAJA

Monikameratuotanto

Kansainvälisen suuryrityksen iso virtuaalitapahtuma. Studiot kolmessa maassa, minä päästudiolla Helsingissä.

IMG_5540.jpg
JUONTAJA

Lahti 2017

Juontajana Lahti 2017 pohjoismaisten hiihtolajien mm-kilpailuissa. 

rush_7.jpg
TOIMITTAJA

Yksinäisyys

Minidokumentti yksinäisyydestä ja sen ratkaisuista.

Kuopion kaupunginjohtajatar
TOIMITTAJA

Kaupunginjohtajatar

Hain Kuopion kaupunginjohtajaksi. Millaista on johtaa kaupunkia?

Nollasta hiihtäjäksi
TOIMITTAJA

Hiihtäjä

Opettelin hiihtämään ja lähdin hiihtomaratonille. Juttusarja hiihtämisestä.

img_3223.jpg
MARKKINOINTI

Lahti 2017

Lahti2017-kisojen promokiertueella näyttelin mäkihyppääjää.

maija_ilmoniemi_blogi_edited.jpg
KIRJAILIJA

Ihmisten keskellä

Blogin suositulla Hidasta elämää -sivustolla.

Vapaakasvatus on saatanan keksintö2
ÄÄNINÄYTTELIJÄ

Potkulautajonnet

Tein tämän kappaleen Kalevauva-henkeen  keskustelupalstasta.

IMG_7226.jpg
SEIKKAILUT

Kalastajanapulainen

Lähdin Pohois-Norjaan töihin. Tällasita oli arkeni kalastajanapulaisena.

AJATUS KYLÄHULLUSTA.

”Kylähullu on ihminen, jonka käyttäytyminen ja olemus poikkeavat sosiaalisen yhteisönsä normistosta. Poikkeava elämäntapa, pukeutuminen, erikoislaatuiset teot tai ajatukset ovat tehneet henkilöstä kylähullun, ja siten yhteisön kiinnostuksen ja kertomusten kohteen. Kylähullu on myös Koijärven kylien alueen lehti. Katso myös sana ”Neurodiversiteetti", jolla viitataan ihmiskunnan neurologiseen monimuotoisuuteen. Termi on johdettu biodiversiteetistä eli biologisesta monimuotoisuudesta, jota pidetään yleisesti arvokkaana ja hyödyllisenä asiana.” 

bottom of page