top of page
3.png

Minä olen
 

Maija

Olen toimittaja-juontaja, esiintymisen valmentaja, esiintyjä itsekin ja ääninäyttelijä sekä kirjailija. Hirmuisesti hommia, mutta juuri se on ainutlaatuisuuteni, josta oppini ammennan.

Takataskussani on myös vankka kokemus tuottajan tehtävistä niin radiossa kuin tv-tuotannoissa. Koulutukseltani olen Valtiotieteiden maisteri viestinnästä ja opinnot minulla on myös Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyöstä.

​​

Työni on sanoittaa maailmaa ympärillämme: tunteita, kokemuksia, tekoja ja tavoitteita – ja auttaa sinuakin siinä! Teen todeksi tarinoita ja välitän niitä yleisölleni eri ilmaisumuotoja hyödyntäen, monipuolista osaamistani käyttäen. Viestinnällinen ilmaisutaito on erikoisalaani – se on puhuttua, kirjoitettua ja esitettyä viestintää aina tilanteen mukaan.

​​

Olen ajatellut sillai, että jälkeeni jäisi aina vana innostusta, iloa, ja inspiraatiota – kasa kuplivaa energiaa. Mukanani kulkevat kokeilunhalu, uudet ja oivaltavat näkökulmat sekä persoonallinen tapani esiintyä ja tuottaa puheenaiheita. 

​

Ilman sinua
minun loistoni sammuisi.

​

Tiedätkö, minulla ei ole mitään merkitystä ilman sinua. Vain yhdessä voimme saada asioita aikaan ja maailman muuttumaan. Minä palan ihmisistä ja ihmisille, koska se on parasta mitä osaan. 

​

Toivon, että minun merkitykseni sinulle olisivat sanat, joilla kosketan. Paras taitoni on saada sinut pysähtymään; pistää sinutkin pohtimaan ja oivaltamaan.

 

Haluan, että voimme loistaa yhdessä!

 

Olen maailman onnekkain, kun saan tehdä tällaista työkseni.

bottom of page